lauantai 26. tammikuuta 2013

Liebster Blog-palkinto

 
 
 
 
 
Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Vastaa kysymyksiin omassa blogissasi.

3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Lämmin kiitos Silmukan Saalistus-blogiin tästä tunnustuksesta!♥

Minun on aina hirvittävän vaikeaa valita blogeja, joille antaisin näitä tunnustuksia. Tämä on varmaan jo monella, joten en jatka tätä eteenpäin, pahoitteluni.
Seuraavan tunnustuksen/haasteen lupaan välittää eteenpäin :)

Vastailen kuitenkin näihin tämän palkinnon kysymyksiin, vaikka olen jo aika paljon tehnyt tunnustuksia tuolla vanhan blogin puolella.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
- perheeni
- ystävät
- sukulaiset
- riittävä ja hyvä uni
- käsityöt ja muut harrastukset

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
- perhettäni
- tietokonetta
- puhelinta
- kahvia
- lankaa, neulaa, puikkoja, virkkuukoukkua tai ompelukonetta

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
Ensinnäkin, olen tosi laiska lukemaan, mutta viimeksi olen lukenut:
- Stephanie Meyerin Twilight- sarja, (4 kirjaa, jotka ovat paljon parempia kuin niistä tehdyt elokuvat)
- Khalid Hossainin Leijapoika
- Sofi Oksasen Puhdistus (kesken)

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:
Tämä lista vois olla vaikka kuinka pitkä, mutta aloitetaan vanhimmasta uudempaan
- Bay City Rollers
- Donny Osmond
- Michael Jackson
- Dire Straits
- Johanna Kurkela

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
Tähän en osaa nyt vastata

Viisi lempiruokaasi:
- lohikalat monessa muodossa, paitsi graavattuna
- naudan paisti
- uunissa paistetut juurekset ja kasvikset
- kaalilaatikko
- Pancho Villan hampurilaisateria, (joskus täytyy herkutella)

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
- Suomen Lappi
- Pohjois-Norja
- Skotlanti
- Tallinna, Karnaluks
- Ylä-Savo, kotiseutuni

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
- iloinen
- hiljainen
- ujo
- luotettava
- luova

Viisi asiaa, joista unelmoit:
- lapsillamme olisi hyvä elämä
- terveyttä läheisillemme
- matkustelusta
- isovanhemmuudesta
- enemmästä vapaa-ajasta

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:
Tässä on äidiltäni opittuja ohjeita, joita koitan toteuttaakin käytännössä.
- vie mennessäis, tuo tullessais (pätee ihan arkiaskareissa tosi hyvin)
- älä hättäile, istu mättäälle ja mieti vielä kerta
- hyvin suunniteltu on puoliksi tehty (tämä tahtoo joskus unohtua kun oikein kunnon inspis iskee)
- asioilla on tapana järjestyä
- ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin löytys
6. Hymy ei maksa mitään ♥
-

1 kommentti:

Kiitos käynnistä Kammarissa ♥♥♥