perjantai 8. helmikuuta 2013

Välillä virkattuja ja neulottuja töitä

Ettei sentään ihan pelkäksi tuunailuksi ole käsityöharrastukseni mennyt...;)
Afrikankukka-lappuja virkkailin muutamia jo aikaa sitten. En silloin vielä ollut varma mitä niistä teen.
Työkaverini valitti, että hänen Marimekon sininen Unikko-pussukka oli käynyt käyttökelvottomaksi. Hän tykkää sinisestä ja valkoisesta, joten sain idean tehdä lapuista hänelle uuden pussukan.
Tämmöinen siitä sitten tuli.


Lankana Pirkamaan Kotityön puuvillalanka. Vuoren tein sävyyn sopivasta pallo-kankaasta.

Kehykset kiinnitin ompelemalla.

Olen neulonut parit lovikkalapaset.

Tässä luonnonvalkoiset ja sinisävyiset. Lankoina Novitan seiskaveikka ja Teddy. Ohje löytyy Novitan joulu-lehdestä. Ihanan pehmoiset ja lämpöiset. Siniset lähti jo toiselle työkaverille.

Parit sukat on kesken mutta tässä yhdet valmiit.

Lankana seiskaveikka ja ohje löytyy Novitan sukkalehdestä nimellä punaiset pitsisukat. Jämäkeristä neuloin ja kävi niin, että toinen sukka tuli eri värierää olevasta langasta. Sävyeron kyllä huomaa jos tarkasti katsoo, joten nämä saa jäädä omaan käyttöön. :)

Tässä pikakuulumiset. Nyt ajattelin rueta raevoomaan elikkäs suomeksi sanottuna siivoamaan, jotta saa viikonloppuna touhuta muuta.
Mukavaa viikonloppua!
terkuin
Irma

19 kommenttia:

  1. Kivan ja raikkaan pussukan työkaverisi saa!
    Ihanilta näyttävät nuo neuloomuksetkin.
    Mukavaa raevoomista! :)

    VastaaPoista
  2. Hieno pussukka! Kiva idea tehdä se noista afrikankukista. Ja niin ihania neuleita!
    Meilläpäin tuo sana, jota käytät siivoamisesta tarkoittaa jotain ihan muuta:). Mutta kieltämättä se voi joskus jouduttaa työtä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!
      No, yritin olla vitsikäs ;) minulle (savolainen) tuolla raevoomisella on kaksi merkitystä: raivata ja raivota. Tässä tapauksessa kun oli oikein sekaista meillä tarkoitin lähinna raivaamista mutta taishan siinä olla hitunen raivoamistakin mukana ;)

      Poista
  3. Herttaisen hilpeä pussukka, saa hyvälle tuulelle! :o)

    VastaaPoista
  4. Ihana pussukka, vetää kyllä varmasti vertoja edeltäjälle. Ja ihania on myös neulomuksetkin, eikä sukista näin kuvassa ainakaan huomaa värieroa :)

    VastaaPoista
  5. Kauniin pussukan olet tehnyt! ja nuo kutomiset kovasti nättejä. Sain kanssa tänään ihan itselleni sukat valmiiksi, seiskaveikasta sellaise polven alapuolelle tulevat, varmaan ovat lämpimät!

    VastaaPoista
  6. Täällä on kyllä aina toinen toistaan hienompia töitä, ihastuin ikihyviksi tuohon turkoosiin pussukaan, joka on lempivärini, todella ihana :)

    VastaaPoista
  7. Ihan huippuihania töitä olet taas tehnyt!!!
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihana pussukka...niin keväiset värit....:)

    VastaaPoista
  9. Uskomattoman ihania töitä olet tehnyt. Tuo pussukka on todellinen herkkunaminen.

    VastaaPoista
  10. Tuon pussukan ei oo voittanutta! Aivan UPEA työ!

    VastaaPoista
  11. Tosi kauniin värinen pussukka. tykkään:))

    VastaaPoista
  12. Ihanuuksia taas. Rakastan tuota pussukkaa! WAU!

    Ja kauniita ovat muutkin käsityösi.:)

    VastaaPoista
  13. Voi miten ihana pussukka! Tahtoisin itsekin sellaisen, ei taida taidot riittää kuin noiden palasten virkkaukseen :-(
    Ja villasukat ovat myös todella kauniit :-)

    VastaaPoista
  14. Lämmin kiitos ihanista kommenteista kaikille näin yhteisesti!!

    VastaaPoista
  15. Todella keväinen pussukka :)...kaunis.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä Kammarissa ♥♥♥