sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pehmoiluja

Edellisessä postauksessa esittelin Piippi-pupun. Hän on saanut kaverikseen hanhen.
Näyttää siellä oikean yläkulman kuvassa olevan joku muukin kaveri, hoksaattekos?
No, Röllihän se siellä on juuri iskemässä kyntensä Piippiin :)
 Rölli on yleensä aina siellä missä minäkin ja valokuvaaminenkaan ei ole poikkeus. Tuo paperikassi on muuten ollut Röllin paras lelu tähän mennessä.

Päässäni on muhinut pitkään ajatus jonkinlaisen molla-maijan tekemisestä. Etsiskelin netistä kuvia ja ohjeita. Törmäsin sitten Waldorf-nukkeihin ja ihastuin niihin oitis. Googlettakaapa, kyllä löytyi ihastuttavia nukkeja. Steiner-nukeiksi näitä myös kutsutaan. Täältätäältä löysin neuvoja ja ohjeita nuken tekemiseen. Ihan tarkkoja kaavoja en löytänyt mistään, joten piti vähän itsekseen pähkäillä mittasuhteita. Netistä  (linkki yhteen tekotapaan) löytyy ohjeita myös hiusten tekemiseen.

Ensimmäiseksi syntyi Lissu.
Lissusta tuli tämmönen sinisilmäinen blondi. Tein Lissulle kellohameen, ballerinat ja paidan ja  huivin kaulaan, niin ja pöksytkin tietysti.
Nukkea oli niin kiva tehdä että tilasinkin sitten Maricristin Sealeyn kirjan Making Waldorf dolls. Kirja on englanninkielinen mutta kyllä siitä silti on apua vaikkei ihan kaikkea tekstiä ymmärräkkään.
Ainon nalleineen olenkin sitten kirjan ohjeiden mukaan koittanut tehdä.
Nallen tein ohuesta huopakankaasta ja täyttelin vanulla. Ainolle neuloin villasukat ja ompelin pyjaman.
Hiusten tekeminen on ollut melkeinpä se haastavin juttu. Ainon hiukset tein Novitan teddy-langasta jonka sitten harjasin auki, kun olin ensin saanut hiukset paikoilleen. Ainosta tulikin oikea pörröpää :)
Lissun hiukset tein Novitan rose mohair-langasta.
Näiden nukkien tekemisessähän on vain mielikuvitus rajana, kasvoihin ei taida koskaan tulla aivan samanlaista ilmettä, nenää voi muokata ja hiuksiakin voi tehdä monenlaisia, puhumattakaan vaatteista. Eivät taida Lissu ja Aino jäädä ainokaisiksi.....

En ole kauheasti vielä ulkohommia tehnyt, maa on vielä kuitenkin aika jäässä tai sitten märkää, ainakin meidän pihassa. Olen kuitenkin käynyt katsastamassa välillä kukkapenkkejä ja kyllä siellä kasvunmerkkejä on ollut jo jonkin aikaa. Olihan siellä tänään tällainen yllätyskin.
Jouluruusu oli tehnyt nuppuja. 2010 tein jouluksi kukka- asetelman tästä jouluruususta, vanhan blogin puolella on siitä kuva. Sain ruusun pysymään hengissä seuraavaan kevääseen ja istutin sen sitten ulos. Koskaan aiemmin se ei ole tehnyt nuppuja. Toivottavasti osa nupuista aukeaisikin, osa niistä näyttää nimittäin hieman kärsineiltä. Täytyy varmaan niitä vielä suojella yöpakkasilta.

Kauniita kevätpäiviä!
terkuin
Irma

11 kommenttia:

  1. Voi mahdoton, miten ihania! Ihan alkoi mieli tehdä molla maijoja alkaa tekemään! Mutta tiedän itseni ompelijana, joten voisi tulla itku. Tildan ankkoihin ja pupuihin on kaavat olleet valmiina jo vuoden tai kaksi, mutta kynnys on ylittämättä...ehkä joskus sitten.
    Rölli on kyllä tosi suloinen. Paperikassit ovat myös Leevin lemppareita, Nekku taas pelkää niitä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi, sä olet ollut uuttera. Mollat ovat ihania!! Pitääpä minun tutkailla paremmin noita sun linkkejä. Ed. postauksen myboshi myös hieno, itsekin yhden virkkasin Minnan (talomaalla) vinkistä. Ja Rölli on myös ihana! Ihan tulee kissakuume tänne. Mukavaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ainolla on todella upea hiuspehko, ja hienoja ovat molemmat! En ole vielä huomannutkaan tutkia omia jouluruusujani tarkemmin, josko löytyisi nuppuja. Ihana seurata kevään edistymistä!

    VastaaPoista
  4. Ihana hanhi, ja suloisia nukkeja.
    Jouluruusun kukkia odottelen miekin.

    VastaaPoista
  5. Ihania mollamaijoja ja Röllikin on suloinen :)

    VastaaPoista
  6. Todella kauniita töitä jälleen:) Hauska "sattuma" meikäläinen sai tehdyksi ihaka ensimmäisen Mollan sekä Tilda-hahmonsa, huh, huh siinä oli kyllä haastetta kerrakseen meikäläiselle, mutta jotakin sentäs syntyi. Röllille rapsutuksia:) Ihanaa viikkoa sekä kevättä sinulle! T: Näpertelijä neulomosta!

    VastaaPoista
  7. Voi hurjaa miten upeita. Olet todella taitavasti tehnyt niin ilmeikkäät mollamaijat, molempien luonne välittyy jo kuvien perusteella. Kerrassaan hienoja!

    VastaaPoista
  8. Siis NIIN IHANIA noi nuket.... ja sun kisu :) Ja kaikki......

    VastaaPoista
  9. Tosi ihania käsitöitä, tulin hyvälle mielelle. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos paljon kommenteista kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä Kammarissa ♥♥♥