sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Virkattu ankkurimatto ym.

Kaverille virkkasin tilauksesta ankkurimaton heidän veneeseensä.
Mitään valmista ohjetta en löytänyt, joten se piti kehitellä itse. Ankkurin malleja löytyi netistä kyllä ja niistä olikin apua, että sain oikean kokoisen maton aikaiseksi. Maton kun piti olla tietyn kokoinen niin mallia piti muutaman kerran kokeilla ja muokata ennenkuin se oli valmis ja sitten sain matonkin aikaiseksi. Maton koko on 40cm x 45cm.
Lankana käytin Svarta Fåretin Home Sweet Home-lankaa.

Molla Millsin Virkkuri-kirjasta löytyy sitten ohjeet näihin tonkkaan ja sankoon.
Valkoisen tonkan virkkasin eko-ontelokuteesta ja turkoosin sangon virkkasin Lilli-ontelokuteesta.
Sankoon tein kantokahvan vanhasta nahkavyöstä ja tonkkaan punoin kantokahvan narusta. (ja  tuosta punomisesta alkoi sitten uusi innostus, mutta siitä sitten joskus toiste ;D).

Muitakin virkkauksia on syntynyt iltaisin telkkarin ääressä.
Neliökorin ohje myös tuossa Virkkuri-kirjassa. Pari pyöreää neulatyynyä ja yksi sydämenmallinen. Lasipurkille päällinen ja siihen pari sydäntä koristeeksi.
Englanninkieliset ohjeet sydämeen täällä ja lasipurkin päälliseen täällä.
Nyt saakin virkkaus jäädä taas vähäksi aikaa unholaan, että saa hartiat levätä.

Laitanpa vielä kuvan tämmösistä vanhemmista neulomuksista, jotka sain vihdosta viimein pääteltyä ja onhan siinä yhdet sukat keskenkin.
Noita raidallisia lyhytvartisia sukkia tuli kahdet yhdestä kerästä (7 veljestä). Tykkään pitää villasukkia kesälläkin ja lyhytvartisetkin on ihan mukavat. Isännälle neuloin harmaat kynsikkäät, joissa on vain peukalolle ja etusormelle omat osat ja loput sormet saa laittaa kokonaan lämpimään yhteen osaan. Kuulemma hän pärjää hyvin näillä onkiessaan.
Noiden vaaleanpunaisten sukkien neulomisesta on niin kauan etten muista mistä ohjeen niihin löysin. Punaisten Kaija-sukkien ohje on Roosa nauha sukkaohjekuvastossa.

Vielä kaksi viikkoa töitä ja sitten pääsen lomalle :D.
Mukavia kesäpäiviä kaikille!
terkuin
Irma

16 kommenttia:

  1. Oletkin tehnyt paljon ja kaunista, pidän tuosta sankosta ja kannusta hauskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitkällä aikavälillähän nämä on tullut. Tulee sitten paljon tavaraa yhteen postaukseen kun niin harvoin niitä teen ;)
      Tuo sanko on muuten tosi tukeva, pysyy hyvin muodossaan.

      Poista
  2. kaikkea ihanaa olet tehnytkin, nuo virkatut astiat on tosi upeita,

    VastaaPoista
  3. Oletpa ollut ahkerana ja tehnyt upeita töitä

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja, tykkään varsinkin noista virkatuista astioista ja koreista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Minustakin ne ovat hauskoja. On se ihailtavaa kun on noin kekseliäitä ihmisiä jotka keksii virkata sangon ja tonkan ja tehdä niistä vielä ohjeet jaettavaksi :D

      Poista
  5. Ihania virkkaustöitä. Ankkurimattoidea täytyy laittaa muistiin, olisi täydellinen lahja ystäväperheelle :)

    VastaaPoista
  6. Ihania virkkauksia! Ehkä minäkin joskus opin.

    Blogissani on sinulle haaste :) http://tuulenaskeleet.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Kiitos haasteesta, täytyypä tulla kurkkaamaan.

      Poista
  7. Ankkurimatto on ihana! Muutkin virkkaukset ovat kauniita ja miehesi kynsikkäät ovat loistavat! Peukalolla ja etusormella selviää lähes kaikesta.

    VastaaPoista
  8. Taas kerran, sinulla on niin siististi tehtyjä käsitöitä, niitä on ilo katsella! Minulla olisi sinulle haaste blogissani:)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä Kammarissa ♥♥♥